Näyttelijän kehittyminen osa1

Minun näyttelijän "ura" sai ensi kipinänsä ollessani kolmannella luokalla koulussa. ( Saattoi se olla neljäskin luokka, ei kai se ole niin vuoden päälle?)
Opettajamme Pirkko antoi minulle tehtäväksi esittää runo joulu tai kevät juhlassa, siitä on niin paljon aikaa etten varmaksi muista. Se piti opetella ulkoa.
En tiedä, kuinka tulin valituksi tuohon, mutta kauas kantoiset vaikutukset sillä oli. En ollut mitenkään ahkera koululainen, mutta tuon runon minä opettelin tunnollisesti.
En harmikseni muista enää sitä runoa, mikä se oli. Jännitin ihan hirveästi. Mutta niin minä vain sain sen runon lausuttua enkä kai takellellut kovin pahasti. Yleisö antoi raikuvat aplodit ja ai että ne tuntuivat hyvältä. Sittemmin olin mukana useammassa koulun näytelmässä.

Muistan ylä-asteella meillä oli näytelmä joka kertoi koululuokasta ja minä esitin luokan kovista. Näytelmän nimi oli "Korppu murenee" ja koska erästä naisopettajaa kutsuttiin oppilaiden keskuudessa korpuksi, kävimme pyytämässä luvan opettajain huoneesta esittää tämä näytelmä. Korrektia toimintaa jo tuossa vaiheesa?

Paljon virtasi vettä Iijoessa, aikuistuin, sain ammatin ja perustin perheen. Esikoisemme syntyi -90 asuessamme vielä Oulussa. Puolen vuoden päästä muutimme Liminkaan saatuani paikan maatalouslomittajana. Siellä vierähti parikymmentä vuotta.
Yhdeksänkymmenluvun alussa rantautui karaoke suomeen.
Olin siihen saakka lauleskellut lähinnä itsekseni. Siitä aukesi ihan uusia juttuja. Osallstuin paikallisiin karaokekisoihin ja menestyinkin niissä. Oli tangokilpailua, iskeläkilpailua jne.

Muistan tapauksen kun olin töiden jälkeen kotona, katselin siinä telkkaria kun puhelin soi. Vastasin ja sieltä eräs muusikko houkutteli
‍
- "täällä on nyt se karaokekilpailu, ala tulla, kun ei täällä ole oikein laulajia, saadaan vähän tasoa tähän hommaan".
‍
- "Ei nyt oikein nappaa kun on aamulla töihin lähtö eikä rahaakaan oikein ole liikoja.

Hän ei antanut periksi - " No, minä hommaan sulle sen lippurahan, ala tulla"

No, minä lupasin lähteä. ja niin sitä laulettiin sitten ilta ja tuli palkintojen jaon aika. Voittajalle oli luvassa Kylmäsen 7kg valmiiksi paistettu kinkku. Kävi niin, että minä voitin tuon kinkun, soittajan tytär, jolta ystäväni oli pyytänyt lippurahat minulle, tuli toiseksi ja tämä ystäväni tuli kolmanneksi. Tytär tuli aika vihaisena vaatimaan kinkkua itselleen. Minä totesin tuohon tyynesti - " Itse te kutsuitte minut paikalle että saataisiin tasoa kisaan, no, nyt sitä tasoa sitten tuli.

Pääsin myöhemmin mukaan myös "humppa bändiin", siis opettelemaan sitä puolta ihan keikoilla. Se oli arvokasta oppia. Otin myös laulutunteja. Osallistuin moniin eri kilpailuihin, joista ehkä mieleen painuvimmat olivat tangokarsinnat, ( olikohan se nyt Haapavedellä vai Haapajärvellä, en muista). Olin äänialaltani tenori. Aluksi jokainen lauloi yhden kappaleen. Siitä joukosta karsittiin muutamat jotka pääsevät laulamaan illalla yleisön edessä. Selviydyin tuonne ilta finaaliin saakka.

Menin ilmoittamaan omaa kappalettani
- Tango Hurmio, sävellaji D-molli

Risto Nevala, joka oli ottamassa vastaan ilmoittautumisia, oli hetken hiljaa ja kysyi - Oletko Jari nyt ihan varma tästä sävellajista?

-Kyllä, se menee D-mollista.

Silloinen hallitseva tangokunigatar Marita Taavitsainen oli illan finaalissa haastattelemassa kilpailijoita. Sen verran hän oli hurmaava, että kun orkesteri alkoi soittamaan, alkusoitto meni jo, seisoi Jari onnellinen hymy kasvoillaan tajuamatta mistään mitään. Jossain vaiheessa tajusin että yleisö on jotenkin vaivautunutta. Siinä hetkessä tajusin että juna meni jo.. koitappa ottaa kiinni.
No, kyllä minä tavoitin sen, mutta reisillehän se esitys meni auttamatta, mutta se korkea C siellä lopussa soi puhtaasti.
‍
Osallistuin myös muutamiin iskelmä kilpaisluihin, mutta vailla sen suurempaa menestystä. Kunnes koitti vuosi 1998 ja Iskelmän SM kisat. Ne lähtivät liikkeelle karaoke taustoin, mutta jo seuraavassa vaiheessa oli bändi taustalla. Siinä vaiheessa oli todellakin hyötyä siitä että oli saanut olla jo ennakkoon bändin kanssa keikoilla. Selviydyin aina finaaliin saakka, joka pidettiin Ikaalisten kylpylässä. Meillä oli majoitus muualla, joka oli suuri etu. Pääsin välillä kokonaan pois siitä kilpailu ympäristöstä. Meitä oli pohjoisesta melkoinen määrä laulajia, ja me todellakin kannustimme reilusti toinen toistamme ja pidimme henkeä yllä.
Kun laulut oli laulettu, alkoi seuraavaksi tulosten jännittäminen. Omalta osaltani esitys meni hyvin. Odotin sijoitusta. Voiton vei Ranualainen nainen, toiseksi tuli muistaakseni Tamperelainen nainen ja kolmanneksi myös nainen, joka taisi myös olla jostain Tampereen seudulta. Voittajan ja toiselle sijalle tulleen hyväksyin ilman muuta, ne menivät oikeaan osoitteeseen, mutta se kolma sija? Ei hvää päivää. Olisittepa nähneet sen äänen avauksen takahuoneessa? Siinä oli tequilaa muutama shotti. Aina shotti kitusiin ja päälle samanlainen puistelu kuin ajokoira tekee jos silllä on vaikka ötökkä korvalla. Olin todella pettynyt. Istuin pöydässä kun siihen saapuu Elia Pienimäki, tuomariston ainoa artisti, muut olivat valokuvaajia, hotellinjohtajia jne jne. Eila Pienimäki kannusti ja totesi, että oli itse sijoittanut minut korkeammalle. Ei mennyt kuin hetki kun pöytään saapui järjestävän ohjelmatoimiston johtaja ja tarjoaa käyntikorttia todeten - ollaan yhteydessä, josko me voisimme tehdä yhteistyötä. Jostain syystä se jäi. Tämä ei suinkaan tuossa tilanteessa saanut mielialaa kohotettua, vaan olin vain enemmän harmissani. Aikani pähkäiltyäni lähdin katsomaan löytäisinkö tuomariston puheenjohtajaa, kapellimestari Antti Hyväristä. Löysin hänet takahuoneesta ja kerroin aiemmat tapahtumat ja että haluaisin tietää mikä sijoitukseni oikeasti sitten oli. Hän lavasi hetken papereitaan ja totesi, olet parin pisteen hävinneenä sijalla neljä.

Tein kovasti töitä löytääkseni bändin taustalle. Halu keikoille oli kova. Löysinkin Oululaisen kosketinsoittajan ja hänen kanssaan teimme keikkaa yhden kesän. Tarjolla olisi ollut isompi ohjematoimisto taustalle mutta kosketinsoittaja ei halunnut sitä, ja lopetti yhteydenpidon siihen.
Tämän jälkeen löysin nuoren miehen, jonka kanssa ehdimme pitää vain muutamat harkat. Hän jätti saapumatta harkkoihin mitään ilmoittamatta. Se riitti minulle. Pyysin palauttamaan nuottikansion pois. Selvisi, että hän oli ollut rokkibändinsä kanssa keikalla ja keikka oli venähtänys piktäksi. Minä en suostunut enää jatkamaan. En voinut luottaa siihen etteikö tämän olisi toistunut myös keikalle lähtiessa. Vaikka en itsekään sylkäse pulloon, olen tässä aisiassa ehdoton. Hommat hoidetaan ilman viinaa. No, saunaoluet hyväksyn kuitenkin.

Meni pitkä aika ettei enää ollut oikeastaan muuta kuin karaoke. Kunnes tutustuin paikallisessa karokebaarissa paikkakuntalaiseen Jukka Lipsaseen. Jukka sävelsi ja sanoitti itse musiikkia ja monet illat vietimme hänen autotalliinsa rakentamassa studiossa. Vuosituhannen alussa, taisi olla 2002, Jukka puhui jälleen siitä että pitäisi tehdä omakustannelevy omasta musiikista. Minä totesin, että mikäpä jottei. Olen mieluusti mukana. Tuo levy äänitettiin Kempeleläisen Pietu Halosen studiolla. Levy on nimelstään " Sunilansillan tanssit".
Olimme kokoontuneet tuon levynteon merkeissä Jukan luokse ja istuimme tupakalla ulkona. Minä olin jo pidempään pähkäillyt sellaisen tragikoomisen hahmon tekemistä. Hyvä ystäväni, nyt jo valitettavasti edesmennyt kitaristi Eero Oikarinen totesi, tee Rosvo Perttusesta se. Minä tiedustelemaan että kukas se sellainen on? Eero kertoi mitä muisti, ja tuo tarina jäi minun päähäni elämään. Seuraavana arkena marssin Limingan kunnan kirjastoon ja etsin, löytyiskö tietoa " Limingan rosvosta". Ei riviäkään??
Kirjastonhoitaja, joka sattui olemaan vielä vuokranantajani rouva, lupasi ottaa yhteyttä kunnan arkistoon ja pyytää lähettämään minulle, jos sieltä jotain löytyy. Meni pari päivää kunnes posti toi A3 kirjeen. Avasin sen, luin läpi ja tajusin, että Jarilla on käsissään kappale kultaa. Miksi ihmeessä tästä ei olla vielä tehty mitään. Se on kuitenkin oman tarinasa arvoinen juttu, joten siitä lisää tuonnempana. Pysy mukana.

‍